Living Down Under

Anteeksi, etten nyt vähään aikaan ole taas kirjoittanut… Täällä on tosiaan niin paljon ollut taas tekemistä, ettei koneella ole ehtinyt istua juuri ollenkaan.Ja olen myös kierrellyt sellaisia saaria, joissa ei nettiyhteyksiä tai puhelin verkkoa edes ole ollut. Cairnsissa ei oikeastaan tapahtunut enää mitään sen erikoisempaa, mutta oli kyllä loppuun asti kivaa. Otettiin muutamana päivänä aurinkoa laguunilla ja välillä käytiin ulkona vähän juhlimassa ja välillä vietettiin aikaa huoneelaisten kanssa yms. Niin koska täällä edellisellä hostellilla ei ollut ilmastointia, niin vaihdettiin vielä kerran hostellia Global Backpackersiin. Meidän huoneessa oli belgialainen (Wim) ja ruotsalainen (Elias) poika, jotka kylläkin olivat matkustamassa yhdessä. Pojat oli tosi mukavaa seuraa ja varsinkin Wim oli tosi kiinnostunut Suomesta! Wim ei voinut uskoa, että Suomessa tosiaan voi olla niin kylmä ja paljon lunta talvisin! Ja se kuinka vähän ihmisiä Suomessa on, on ollut monelle uskomaton juttu. Ja pojat kyllä naureskeli suomen kielelle aika paljon ja kuvaili tosiaan, että kuulostaa siltä, että me lauletaan aina kun puhutaan. Vissiinkin viimesellä viikolla törmättiin sitten itse asiassa osaan ihmisistä, joiden kanssa oltiin farmilla työskentelemässä! Mattille oli tullut paha mangoihottuma, joten hän tuli jo vähän aikaisemmin. Rupikonnan sijaan hän näyttikin ihan Hulkilta - niin pahaan kuntoon se oli mennyt. Hän sanoikin myöhemmin, että piti käydä lääkärissäkin, kun ei enää silmiäkään saanut auki. Muutaman päivän päästä tuli sitten myös Amanda ja Mike ja meitä oli sitten täällä 8 kaiken kaikkiaan. He olivat sitten saaneet jo kerättyä koko sadon, mutta kuultuamme mitä kaikkea siellä oli tapahtunut, olen kyllä sitä mieltä että lähdettiin A-J:n kanssa ihan tosi hyvään aikaan…

Tosiaan työntekijöitä oli alkanut lähtemään kesken kaiken, koska päivä meidän lähdön jälkeen, lähti myös meidän keittäjä Kerry miehensä Danin kanssa. Sen jälkeen smokoilla (eli ns. välipaloilla) oli tarjottu pelkästään appelssiinin paloja ja ruoat olivat muutenkin aivan järkyttäviä. Kun työskentelee 12h päivässä ja siinä kuumuudessa, niin en ihmettele, että appelssiinin palat ei hirveästi auta.. Dan oli vähän sellainen jokapaikan höylä vajassa, joten kun hän lähti, niin myös vajassa oli kaaos. Toinen asia oli, että Glenn (eli tämä pomo) oli tosi kireänä ja oli sanonut tosi ilkeitä asioita saamalla työntekijöitä jopa itkemään. Kuultiin sitten Marcolta, että hän oli puhunut Glenin kanssa ja hänhän oli tosiaan sanonut, että kun hänen mangot ovat markkinoilla parhaimmat, niin tietysti mangot tulevat ensimmäisenä ja sitten vasta mietitään työntekijöitä. Kolmas juttu sitten oli, että parilla näistä hieman epämääräisistä työntekijöistä oli ollut yhtenä päivänä riitaa ja siellä oli sitten mangot lennellyt toistensa naamaan.. No kuultiinkin sitten, että toinen heistä onkin ihan tosiaan puukottanut 11 ihmistä.. eikä kuulemma vieläkään lopettanut! Että ihan hyvä ehkä oli lähteä sieltä farmilta.

Cairnsin jälkeen mulla oli tarkoitus lähteä ensin Sydneyhyn ja sitten ehkä Canberraan ja sitten Melbourneen, jonka jälkeen olisin ottanut bussi passin takaisin tänne pohjoiseen. Puhuin sitten yksi päivä yhden aussitytön kanssa ja hän sitten vaan sanoi, että nyt on hyvä olla täällä Queenslandin alueella, mutta kun wet season pian alkaa, niin on turha tulla takaisin ennen maaliskuuta. Hurrikaanit ja tulvat valloittaa sitten tämän alueen. Kävelinkin heti ensimmäiseen Travel Bugs-matkatoimistoon ja buukkasin itselleni parin viikon ajaksi tällaisen ohjelman, että kiertelen itärannikkoa Queenslandin alueella. Anna-Juulia on jo täällä n. puoli vuotta tätä itärannikkoa kierrellyt, niin hän sitten lähti Adeleideen. Olin siis taas yksin reissussa, mikä aluksi tuntuikin vähän oudolta, kun oli jo niin tottunut jatkuvaan matkaseuraan ja tietysti haikealta, kun oli niin hauskaa Anna-Juulian kanssa ollut!

Ensimmäisenä kohteenani oli Magnetic Island. Ostin Townswillestä lipun paattiin, joka vei mut tänne saarelle. Saari olikin aika iso ja oma hostellini sijaitsi sellaisella alueella kuin Horseshoe Bay. Hostellini olikin keskellä sellaista wild parkia ja siellä asuttiin bungaloweissa. Bungaloweissa ei tietenkään ollut ilmastointia, joka oli aika tukalaa, mutta muuten se oli ihan hauska kokemus! Tosiaan siinä illalla kun oltiin yhden ruotsalaisen tytön Elenan kanssa syömässä, niin yhtäkkiä opossumi liittyi seuraan! Ja jos käveli siellä ympäriinsä, niin saattoi nähdä kenguruita ja muita otuksia. Horseshoe bay oli tosi pieni paikka ja keskustassa oli oikeestaan vaan yksi supermarket, ykis surffiliike, yksi vaateliike ja pari ravintolaa(ehkä ihan hyvä mun lompakolle hehheh). Viihdyin kuitenkin tosi hyvin siellä, koska rantahan tosiaan oli 5 minuutin kävelymatkan päässä hostellilta! Noh yksi päivä tulikin sitten otettua aurinkoa ja kärvensin itseni ihan huolella. Seuraavana aamuna heräsin sitten naama tulipunaisena ja turvonneena. Onneksi huoneessani oli yksi sveitsiläinen tyttö, jonka äiti oli jotenkin todella kiinnostunut terveydestä ym. Niin se tyttö sitten soitti äidilleen ja kysyi, että mitä lääkkeitä pitää antaa ja antoikin sitten jotain lääkkeitä ja rasvoja, mitä käytin sitten ihan uutterasti. Seuraavana päivänä naama oli jo paljon parempi, vaikkakaan ei parantunut. Mutta ilman näitä rohtoja olisin varmaan ollut frankenstainin näköinen, joten olen kyllä tosi kiitollinen! Yhtenä päivänä sitten kävin sen Elenan kanssa kävelemässä The Forts Walkin, mikä siis oli sellainen parin kilometrin kävelyreitti. Maisemat olivat upeita ja nähtiin matkalla koalakin!!

Seuraava kohde oli Airlie Beach. Saavuin sinne aika myöhään illalla, kun bussikin oli myöhässä. Että illalla sitten katselin vaan leffaa ja menin nukkumaan. Seuraavana päivänä olin järjestänyt itselleni pienen tourin Whitsundaysille, joka on siis käytännössä paratiisisaari (katsokaa kuvia, niin tuutte tosi kateellisiksi muahhahhah). Aamulla lähdettiin paatilla kohti Whitsundays saarta ja sen kuuluisaa White heaven rantaa. Olin jo varautunut siihen, mutta silti oli aika paha järkytys, kun matkalla pysähdyttiinkin sitten snorklaamaan. Niin siis niille, jotka ei sitä tiedä - yksi mun pahimmista peloista on KALAT. Jep älkää kysykö miksi, mulla ei oikeasti ole hajuakaan. Noh, en sitten siitä kuitenkaan viitsinyt mainita, kun ajattelin, että nyt kerrankin kohtaan pelkoni ja yritän päästä siitä eroon. Alku sujuikin hyvin, kaikki puki päälleen stinger puvut(jotka siis suojaavat meduusoilta) ja valittiin oikean kokoiset maskit ja räpylät. Siinä kun piti hypätä veteen, niin alkoi vähän kyyneleet valua ja se guide vähän kyseli, että onko kaikki okei. Sanoin siinä sitten vaan, että vähän noi kalat pelottaa, mutta että haluan kuitenkin mennä ja se sitten vaan sanoi, että hän vähän kuitenkin pitää silmällä mua jos se on okei. Hyppäsin sitten veteen ja siinä hetken pulikoin korallien yläpuolella ja se olikin ihan siistiä. Kalat menivät sen verran alhaalla, että se ei pelottanutkaan ja oli hienoa nähdä niin erikoisia kaloja. Noin 5 minuutin jälkeen iso kalaparvi meni ihan altani ja yllätysyllätys pelästyin niin paljon, että sain paniikkikohtauksen… Vettä meni suuhun ja kiljuin ja nauroin ja itkin samaan aikaan ja räpiköin vedessä niin kuin sätkynukke. No kaikkihan sitten luuli, että olin nähnyt hain ja tämä ohjaaja sitten äkkiä kiihdytti kumiveneellä luokseni ja veti kyytiin. Onneksi kukaan siitä ei sitten enää sanonut mitään, mutta oli se kyllä noloa.. Matka sitten jatkui kun muut olivat valmiita ja jatkettiin kohti saarta. Kun päästiin saarelle, niin syötiin siinä kaikki yhdessä. Sen jälkeen saatiin itse päättää mitä tehtiin iltapäivän ajan ja suurin osa menikin ihastelemaan upeata rantaa. Hiekka oli ihan valkoista ja meri aivan kirkkaan sinistä ja läpinäkyvää, se oli ihan uskomaton paikka!! Kävin myös kävelemässä semmoisen Bush Walkin, missä kiivettiin ns. kalliolle, jonka päältä oli ihan henkeäsalpaavat näkymät! Matkan varrella nähtiin myös kaikenlaisia otuksia, suurimmaksi osaksi varaaneja. Joskus neljän-viiden aikaan lähdettiin takaisin ja muutaman tunnin päästä oltiin takaisin Airlie Beachilla. Seuraavana päivänä törmäsinkin kahteen sveitsiläiseen tyttöön Vanessaan ja Isabelleen, jotka olivat mun kanssa samassa bungalowissa Magnetic Islandilla. Tiesin kyllä, että ne oli tänne tulossa, mutta samaan hostelliin vielä!! Päivä menikin sitten heidän kanssa aurinkoa ottaessa laguunilla. Illalla bussini lähti keskiyön aikaan, joten tytöt ehdotti, että jos lähtisin heidän kanssa katsastamaan yöelämää. Olin jo kirjautunut ulos hostellista, niin tehtiinkin ovelasti sillä tavalla, että jätin kamat sinne heidän huoneeseen ja lähdin sitten heidän kanssa ulos. Ilta oli kuitenkin vielä niin nuori, että vaihdettiin muutamaan otteeseenkin paikkaa, kun kaikki oli niin tyhjillään. No tietysti juuri kun porukkaa alkoi tulemaan ja oli muutenkin hauskaa, niin mun piti sitten lähteä :(

Seuraavana matkasin kohti 1770-nimistä paikkaa. Hostelli oli aika pieni, siellä oli muutama 4 hengen mökki, jotka kaikki oli nimetty maiden mukaan. Suomi- mökkiä ei vielä ollut (törkeetä!), joten mut sitten majotettiin Germany-mökkiin. Mun oli tarkoitus käydä sinä päivänä surffitunnilla, mutta bussi oli niin paljon myöhässä, että en enää sinne kerennyt. Olin niin väsynyt koko yön kestäneestä bussimatkasta, että otin sitten pienet päikkärit. Hostelli oli sen verran kaukana keskustasta, että 2 tunnin välein sinne meni kuljetukset. Päätin päikkäreiden jälkeen mennä katsomaan vähän keskustaa ja 2 tuntia oli kyllä jopa liikaa... Se oli sellainen pieni kyläpahanen keskellä ei mitään – posti, ruokakauppa, surffikauppa ja kahvila :D no kävin sitten ostamassa postikortteja ja kirjottelin niitä siinä ja kävin ruokakaupassa. Niin perus minä, järkevänä tyttönä ostin ruoat ensimmäisenä ?!?! joten puolet ruoista ehti jo sulaa hehheh.. Illalla hostellilla oli sitten barbeque-ilta ja oltiin kaikki yhdessä grillailemassa. Siellä sitten törmäsinkin yhteen belgialaiseen poikaan Stijniin, jonka kanssa silloin oltiin Sydneyssä niiden hollantilaisen kanssa! Oli kyllä hauska yhteensattuma. Katottiin siinä sitten vielä leffa illalla ja mentiin sitten nukkumaan. Aamulla lähdin keskustaan ja ilmoittauduin puolen päivän kestävälle surffitunnille! Lähettiin siitä aika pian rantaa kohti ja haettiin laudat siinä matkalla. Aluksi kuivaharjoteltiin hiekalla, opetellen, että miten noustaan polvilleen ja miten sitten seisomaan. Käytiin myös jotain sääntöjä läpi ennen aalloille nousemista. Kaikista vaikeinta oli mun mielestä päästä edes sinne kauas aalloille, kun aina kun aalto tuli, niin se iski mut takasin rantaan...... Sitten kun vihdoin pääsin sinne aalloille, niin vähän aikaa pysy siinä laudalla, mutta sitten kun kaatu, niin se lauta iski muutaman kerran lanteille (kiitos kolmesta jättimustelmasta), pari kertaa NAAMAAN ja pari kertaa päähän :( auts. Ja samalla myös kurlautin sitten merivedetkin suussa...:D mutta pääsin kuitenkin seisomaan laudalla, mikä oli kyllä siistiä! Sen jälkeen lepäsin hetken hostellilla ja pian pitikin taas jo lähteä – tällä kertaa kajakkiretkelle delffiinien seuraan! Olin sellasen saksalaisen tytön Carolinen kanssa samassa kanootissa. Se ohjaaja oli tosi hauska ja meitä oli pieni 6 hengen ryhmä, niin tutustui kyllä helposti kaikkiin. Pari kertaa pysähdyttiin sen matkana aikana, esimerkiksi kerran sellaisella jättimäisellä hiekoituksella keskellä merta ja kerran sellaisella saarella, jota kutsutaan perhossaareksi. Yleensä se on aivan täynnä perhosista, mutta tähän vuodenaikaan niitä ei just sitten ollu :( se ohjaaja olikin ottanut mukaan vähän viiniä ja naposteltavia, niin vietettiin siinä sitten hetki juhlistaen. Sen jälkeen meidän oli tarkoitus lähteä vähän aallokkoon, kun delffiinejä ei oltu nähty ja kuulemma hänen vaimonsa oli tänään niitä nähnyt sen aallokon takana saarella. Laitettiin kypärät päälle ja lähdettiin kohti aallokkoa, mutta tuuli oli sitten niin voimakas, että meinattiin kaatua kumoon joka aallolla. Ohjaaja ei uskaltanut meidän kanssa lähteä pidemmälle, niin lähdettiinkin sitten takasin päin ja delffiinit jäikin kokonaan näkemättä :(( Oli kuitenkin superkiva reissu ja kyllä uudestaan lähtisin! Toisaalta maksoin siitä, että näen niitä delffiinejä niin vähän jäi harmittamaan.. Mutta eihän sitä voi ennalta arvata että missä ja milloin ne delffiinit on ja milloin ei.

Seuraavana aamuna aikaisin lähti sitten bussi kohti Rainbow beachia. Se oli käytännössä vähän niin kuin välietappi, koska siellä porukka on vaan yleensä ennen kuin lähtee Fraser Islandille. Itselläni ei tällä kertaa rahat riittäneet, mutta ehkä tulevaisuudessa vielä sinne ehdin! Siellä hostellissa olikin sitten tosi hauskaa porukkaa ja erityisesti huonetoverit oli kyllä hauskaa seuraa! Siellä oli 2 saksalaista tyttöä, 1 poika ja 2 ruotsalaista poikaa ja kun kaikki muut meni illalla hostellin baariin juhlimaan, niin me pidettiinkin hauskaa meidän huoneessa!! Ihan noiden ihmisten takia jäi vähän harmittamaan, ettei pidemmäksi aikaa jäänyt.. Koska muuten se paikka oli kyllä ihan kuollut! Seuraavana päivänä kävin sitten keskustassa ja törmäsinkin Marcellaan, joka oli yksi niistä hollantilaisista!! Ennen kuin lähdin bussiin, niin käytiin vielä yhdessä syömässä.

Rainbow beachilta lähtikin sitten piiiiiiitkä bussimatka kohti Sydneytä. Matka kesti yhteensä 25 tuntia, joten voitte vain kuvitella miten hauska päivä.. Iltapäivällä pysähdyttiin Brisbanessa tunniksi ja sitten taas jatkettiin. Matkalla Sydneyhyn pysähdyttiin huoltoasemalla ja kuulin, että joku huusi nimeäni.. No taas törmäsin sitten hollantilaiseen - yksi Mark olikin koko ajan ollut samassa bussissa! Vaihdettiin siinä kuulumiset ja mentiinkin sitten loppumatka vierekkäin bussissa. Sydneyssä Mark kuitenkin jatkoi vielä Melbourneen bussissa, niin tiet sitten erosivat. Sydney oli myös vain välipysähdys, koska siis tosiaan krhm... olen itseasiassa hukannut passini ja tarkoitus oli hakea uutta.....................

Noh kun olin heittänyt kamani hostellille, lähdin heti suunnistamaan Suomen konsulaattiin. Kun olin tunnin päästä raahautunut sinne, huomasin kyltin ”Office hours 9.30-12.00”. Noh, itsehän olin tullut Sydneyyn vasta kahden maissa, eli turhaan sinne olin edes tullut. En siellä puolella Sydneytä ollut käynytkään, joten kävelin ihan vaan maisemien vuoksi ympäriinsä. Kun tulin takaisin hostellille, niin siellä oli korealainen tyttö, joka juuri tuli myös. Lähdettiin sitten hänen kanssaan illalla syömään läheiseen pubiin, jossa oli erikoistarjous meidän hostellilaisille. Tavallaan on niin kiva, kun koko ajan tapaa uusia ihmisiä, mutta alkoi kyllä vähän väsyttää, että joka kerta piti samat asiat kertoa ja sekin, että kun tutustuu uusiin, niin seuraavana päivänä jo jompi kumpi lähtee yleensä jatkamaan taivalta. Seuraavana päivänä oli tarkoitus hoitaa passiasia kuntoon ja lähteä koneella kohti Melbournea. NOH, lähdin heti 9 aikaan Double Baylle konsulaattiin ja kun sinne tulin, niin passikuvat, jotka olin ottanut, eivät kelvanneetkaan. Uusiin passeihin tulee kuulemma joku muutos, biometrinen järjestelmä ja kuvilla on hyvin tarkat säännökset, että naaman pitää täyttää tietyn millimetrimäärän verran siitä kuvasta jne. Noh juoksin äkkiä Double Bayn keskustaan ja kuvat otettuani, jouduinkin vielä puoli tuntia odottamaan niitä kuvia. Kun pääsin takaisin, virkailija kyselikin, että olenko ollut tänne yhteydessä siitä kadonneesta passista ja kun olin selittänyt kaiken, mitä sieltä oltiin sanottu, hän lähti takahuoneeseen. Hän sitten tuli jonkun pienen post it-lapun kanssa takaisin, jossa luki, että ”Tuulia A. Keinäsen passi löytynyt Queenslandista”. Noh tämä virkailija olikin aika onneton, kun hän vaan sanoi, että tällaisen lapun hän löysi, mutta että hän ei kyllä yhtään muista että kuka tämän on hänelle ilmoittanut ja että missä se passi tällä hetkellä on. Noh hän sitten soitti Canberraan suurlähetystöön, mutta passi ei ollut sielläkään. Kun sanoin, että voisikohan sinne Surfers Paradisen poliisille soittaa, kun sinne sen kadotin, niin sieltä se on varmaan soitettu. Vastaukseksi hän sitten vähän vain mumisi, että tämä ei kyllä hänen tehtäviinsä kuulu ja että yleensä sieltä poliisilta kyllä lähetetään tänne lähetystöön ne kadonneet passit ja jos ei, niin heitä ei ne oikein kiinnosta. Elikä käytännössä se voi olla jossain poliisilaitoksen roskiksessa (?). Sitten hän sanoi, että kun hän on vain väliaikainen passivirkailija, niin että ehkä se oikea virkailija tietää asiasta enemmän, kun hän tulee takaisin lomilta. En kyllä oikein ymmärrä miksi hänelle ei voinut asiasta soittaa, mutta sovittiin sitten vaan, että he sieltä soittavat, jos tietävät missä se passi nyt seikkailee tai sitten jos sitä ei mistään kuulu, niin menen takaisin sinne hakemaan uutta passia. Noh tätä siinä sumpliessa myöhästyin sitten lennolta.. ja siitä lähti sitten katastrofipäivä..

Hostellin luona tajusin tosiaan, että en edes taksilla kerkeä lennolle, joten päätin soittaa vielä sinne ja kysyä, että jos sitä lippua pystyisi mitenkään vaihtamaan myöhempään koneeseen. Lippua ei kuitenkaan pystynyt siirtämään, joten rahat menivät kuin tuhka tuuleen. Otin sitten yö yli menevän bussin, koska se oli paljon halvempi kuin uusi lento. Se kuitenkin lähti vasta illalla, niin lähdin hoitamaan asioita ja ajattelin postittaa vihdoin ja viimein joitakin kortteja mitä olin Suomeen ajatellut lähettäväni. Löysinkin postilaatikon ja laitettuani muutaman kirjeen, huomasin, että se olikin maan sisällä kulkevat postit ja kansainvälinen postilaatikko oli toisella puolella..... Sen jälkeen juoksin vielä ympäri keskustaa, mm. syömässä ja ostamassa välipalaa bussiin ja anomalla rahoja takaisin shuttle bussi lipuista, joita en koskaan käyttänyt lentoasemalle mentäessä. Keskellä kaikkea tätä reväytin jalkani. Kun sitten kiiruhdin vielä bussille, näytin niin pingviiniltä kun kävelin niiden painavien kamojen ja jalan kanssa. Jotkut siinä matkan varrella kyselikin, että tarvitsenko apua, kun näyttää siltä, että kamat on isompia kuin minä ja että jokaisella askeleella näyttää siltä, kuin ne kaataisi mut kumoon.. Juuri kun bussi oli lähtenyt tajusin, että olin jättänyt aussipuhelimeni latautumaan laukkuvarastoon........ Kaiken lisäksi kun olin juuri matkustanut yön bussissa, niin kaikki raajat olivat vielä kipeitä siitä. Että eipä tullut hirveästi nukuttua sinä yönä!

Nyt ollaan kuitenkin turvallisesti Melbournessa ja puhelimenkin pitäisi sieltä piakoin tulla perässä :) Anna-Juulia lähtikin takaisin Suomeen jouluksi, mutta minä, Riia ja Reetta ollaan täällä. Tämä kämppä on aika kiva, suhteellisen iso ja tosi hyvällä paikalla! Tämä on ihan lähellä Colesia (supermarket), niin kun sieltä on ihan hyvin sitä ruokaa aina tullut, niin fiksuina tyttöinä ollaankin lähdetty sitten aina kärryt mukana kotiin hahaa. Ollaan kyllä sitten aina palautettu ne takaisin, että hyvinhän tämä on toiminut! Jouluaattona olikin sitten kuumin päivä pitkään aikaan, n. 37 astetta taisi olla mittarissa. Täällä ei mitään ilmastointia ole, joten ollaan sitten vaan alusvaatteillamme viettäneet päiviä. Joulu ei kyllä yhtään tuntunut joululta, kun liikuttiin tällaisissa lämpötiloissa ja jouluruokanani oli budjettiin sopiva eilisen tähteet pasta bolognesesta. Saatiin kuitenkin vähän joulumieltä kun kuunneltiin joululauluja ja syötiin tyttöjen Ikeasta ostettuja pipareita. Illalla juotiin sitten vähän viiniäkin ja juhlistettiin joulua! Joulupäivänä sitten satoikin vettä koko päivän, mikä olikin ihanaaaa meidän mielestä (apua turpaan tulee, tiedän, että etelässä on musta joulu ollut, mutta silti:D). Siinä viileässä säässä juotiin sitten glögiä ja muisteltiin meidän jouluperinteitä suomessa., koska täällä nimenomaan joulupäivä on se päivä, kun vietetään joulua. Kyllä vähän kaipasi joulukuusta ja sen koristelua, sitä hetkeä aamulla, kun saa yhden paketin avata, kun katsotaan yhdessä Lumiukko ja joulurauhan julistus, käydään saunassa ja syödään puuroa ja yritetään kuumeisesti etsiä mantelia, jopa joulukirkkoa ja sitä lahjojen odotusta, jouluruokaa, yhdessäoloa läheisten kanssa ja tietysti niitä joululahjoja! Ja kyllä tuli aika kova ikävä, kun puhuin sitten vielä perheen kanssa skypessä. Ja vielä kun näki LUNTA!!! Mutta kaikki on täälläkin tosi hyvin, nyt kun saa hetken rauhottua ilman sitä ainaista sähellystä hostelleissa ja oikein hyvässä seurassa kaiken lisäksi:) HYVÄÄ JOULUA VIELÄ KAIKILLE <3